Toimintaa ohjaavat megatrendit
Bittiumin toimintaan vahvasti vaikuttava megatrendi on jo usean vuoden ajan kaikkialla vaikuttanut digitalisaatio, jonka eri ilmiöt luovat liiketoiminnalle sekä uhkia että mahdollisuuksia. Yhteiskunnan digitaalinen murros jatkuu ja investoinnit älykkäiden laitteiden, ihmisten ja prosessien kokonaisuuteen kasvavat. Digitalisaatio lisää tehokkuutta ja mahdollistaa resurssien paremman kohdentamisen.
Esineiden internet (IoT)
IoT:n kasvava merkitys edellyttää toimintaprosessien ja tietoturvallisten IoT-ratkaisujen yhteensovittamista tehokkuushyötyjen mahdollistamiseksi. Oman toimintansa kehittämisessä Bittium hyödyntää mm. robottiprosessi- ja testausautomaatiota ja tiedon visualisointia. Asiakkailleen yhtiö kehittää IoT:hen liittyviä haastavia ja erityistä tietoturvallisuutta vaativia ratkaisuja.
Digitalisaatio ja väestön ikääntyminen
Väestön ikääntyessä ja väestöluvun kasvaessa terveydenhoidon digitalisoituminen on tärkeässä roolissa, jotta palveluiden tuottavuus ja kattavuus pystytään säilyttämään. Muun muassa etämonitorointi, langattomat ratkaisut, uudet kotihoitomenetelmät ja terveystiedon nopeampi ja tehokkaampi analysointi ovat Bittiumin asiakkaille kehittämiämme teknologiaratkaisuja.
Tietoturvallisuus
Digitalisaation ja teknologioiden kehittyessä myös tietoturvauhat lisääntyvät. Kyberturvallisuuden järkkyminen on yksi merkittävimmistä digitalisaation uhista. Tiukentuneet tietoturva- ja viranomaisvaatimukset heijastuvat niin yhtiön omaan kuin sen asiakkaidenkin toimintaan. Vaatimukset laajenevat uusille toimialoille ja sovelluksille, ja samalla tietoturvahyväksyntöjen merkitys kasvaa. Bittium tuntee nämä nopeasti lisääntyvät toimialakohtaiset vaatimukset ja ottaa ne käyttöön tuotekehityksensä etujoukoissa.
Geopolittinen epävarmuus
Maailman geopoliittinen tilanne luo yleistä epävarmuutta markkinoille. Valtiot ovat nostaneet puolustusmäärärahojaan ja kiinnostus modernisoida taktisen viestinnän järjestelmiä vastaamaan nykysodankäynnin tarpeita on kasvanut. Bittiumin tuotteet tukevat nykyaikaista taistelutapaa, jossa joukkojen liikkuvuus ja johtaminen liikkeestä sekä tehokkaat viestiyhteydet ovat avainasemassa.