Taloudellinen vaikuttavuus
Bittiumin tavoitteena on toimia kustannustehokkaasti ja kannattavasti pitkällä aikavälillä. Näin luodaan lisäarvoa eri sidosryhmille ja ympäröivälle yhteiskunnalle. Tuloksellinen toiminta tuottaa taloudellista hyötyä niin osakkeenomistajille, henkilöstölle, kumppaneille, alihankkijoille, jälleenmyyjille, asiakkaille, kunnille kuin valtioillekin.
Lainsäädännön vaatimusten täyttäminen on taloudellisen vastuun peruslähtökohta. Vastuullisuus ja vaikuttavuus ylittävät kuitenkin monelta osin lainsäädännön vaatimukset. Taloudellinen vastuu sisältää myös korruptionvastaiset toimintatavat, joiden mukaisesti edellytämme niin henkilöstöltämme kuin kumppaneiltamme korruption vastaisiin toimintaohjeisiin sitoutumista.
Bittiumilla panostetaan asiakassuhteiden ja oman osaamisen kehittämiseen, jotta asiakkaille voidaan tarjota luotettavat tuotteet ja palvelut. Toimittaja- ja alihankintaverkoston kanssa toimitaan ammattimaisesti ja pitkäjänteisesti. Yhteistyökumppanit valitaan huolellisesti ja heiltä edellytetään Supplier Code of Conductin mukaista toimintaa.
Lisäarvon luominen sidosryhmille
Paikallinen ulottuvuus on Bittiumin taloudellisessa vaikuttavuudessa kaikkein merkittävintä. Paikallista lisäarvoa syntyy erityisesti suorien ja välillisten työllistämisvaikutusten kautta. Laajemmassa mittakaavassa taloudellinen vaikuttavuus näkyy maksettuina veroina ja osinkoina sekä liiketoiminnan vaikutusten kautta Bittiumin kaikissa toimintamaissa. Bittium noudattaa osinkopolitiikkaa, joka ottaa huomioon konsernin tuloksen, taloudellisen aseman, pääoman tarpeen sekä kasvun vaatiman rahoituksen.
Bittiumilla on toimintaa Euroopassa, Amerikoissa ja Aasiassa. Merkittävin osa yhtiön työntekijöistä työskentelee Suomessa, joista yli puolet Oulussa.
Lisäarvon turvaaminen edellyttää pitkän ajan kasvun ja taloudellisen vakauden varmistamista, kattavaa riskienhallintaa sekä pitkäjänteistä sitoutumista yhteiskunnan ja paikallisyhteisön kehittämiseen. Riskienhallinnassa on huomioitava taloudellisten riskien lisäksi yhtiön arvostukseen liittyvät muut riskit, kuten maineriski.
Verojalanjälki
Bittiumilla veroja käsitellään osana liiketoimintaprosessia, ja veroasioiden johtamisella tuetaan yhtiön strategiaa.
Bittiumin verostrategiana on tukea liiketoiminnan päätöksiä ja varmistaa niiden asiallinen toteutus myös veronäkökulmasta. Verosuunnittelulla tuetaan liiketoiminnan tehokkuutta ja tuottavuutta luoden lisäarvoa omistajille ja varmistetaan voimassa olevien säännösten noudattaminen. Verosuunnittelu ei ole aggressiivista, eikä se perustu keinotekoisiin järjestelyihin vaan pohjautuu aina liiketoiminnan todellisiin tarpeisiin.
Verostrategialla varmistetaan, että verot lasketaan, raportoidaan ja maksetaan viranomaisille oikein ja asianmukaisesti noudattaen voimassa olevia sääntöjä. Bittium toimii viidessä maassa, joten lähtökohtana on paikallisen lainsäädännön noudattaminen ja velvoitteiden hoitaminen. Yhtiön periaatteena on toimia avoimesti ja läpinäkyvästi veroviranomaisten kanssa kaikissa toimintamaissa. Suomessa Bittium toimii syvennetyssä yhteistyössä Verohallinnon kanssa.
Verojalanjälki 2023, MEUR
Tilitettävät verot | 2023 | 2022 |
---|---|---|
Arvonlisäverot | -0,3 | -4,0 |
Ennakonpidätykset | -10,2 | -10,0 |
Yhteensä | -10,5 | -14,1 |
Maksettavat verot | ||
Työnantajamaksut | -0,6 | -0,6 |
Kiinteistöverot | -0,1 | -0,1 |
Yhteensä | -0,8 | -0,7 |
Verot yhteensä | -11,3 | -14,8 |
Investoinnit tutkimus- ja kehitystyöhön
Bittium toimii alalla, jossa tulevaisuuden tuotteet ja palvelut rakennetaan jatkuvalla kehittämisellä, innovaatioilla ja eri alojen asiantuntijoiden yhteistyöllä. Yhtiö on voimakkaasti mukana teknologiakehityksen kärjessä, ja vahva yhteistyö akateemisten tutkijoiden kanssa lisää ymmärrystä merkittävistä uusista teknologioista edistäen samalla myös digitaalisen yhteiskunnan kehitystä. Bittiumilla on pitkäaikainen ja tiivis yhteistyö Oulun yliopiston kanssa.
Bittium osallistui vuonna 2023 rahoittajan ja tutkimuskumppanin roolissa useisiin EU-yhteistyöhankkeisiin (esimerkiksi ITEA4 (Ohjelmistointensiiviset järjestelmät), Horizon 2020 (Horisontti 2020 puiteohjelma), CELTIC – Next (Eureka-klusteri seuraavan sukupolven tietoturvalliseen, luotettavaan ja vastuulliseen viestintään) ja EDF (European Defense Fund )) sekä Business Finlandin rahoittamiin kansallisiin projekteihin.
Painopistealueita näissä yhteistyöhankkeissa olivat Bittiumin tulevaisuuden tuote- ja palveluliiketoiminnan kannalta olennaiset teknologiat, kuten erilaiset puolustus- ja viranomaiskommunikaation ratkaisut, tietoturvaratkaisut tuotteissa, tekoäly- ja koneoppimisen menetelmien kehittäminen esimerkiksi lääketieteen sovelluksissa, tuotekehityksen digitalisointi ja esimerkiksi tuotekehityksen osa-alueiden simulointimenetelmät sekä regulatiivisen ohjelmistokehityksen menetelmät ja toimintatavat. Lisäksi tutkimushankkeita on vuoden 2023 aikana muodostettu Bittium Veturiohjelman painopistealueille.
Tutkimus ja -tuotekehityskulut vuonna 2023 olivat 26,9 prosenttia liikevaihdosta (27,0 prosenttia vuonna 2022). Tuotekehitysinvestoinnit kohdistuivat pääsääntöisesti terveysteknologiatuotteiden kehittämiseen, puolustusteollisuudelle suunnatun taktisen tiedonsiirtojärjestelmän ja sen tuotteiden kehittämiseen sekä erilaisten viranomais- ja erikoispäätelaitteiden ja niitä tukevien tietoturvaohjelmistojen kehittämiseen.
Yhtiö päivitti 30.10.2023 strategiansa. Päivitetyssä, vuosia 2024 ja 2025 koskevassa strategiassa yhtiö hakee muutosta tuotekehitysorganisaatiosta asiakaslähtöiseen kasvuhakuiseen toimintamalliin segmenttiorganisaatioidensa kautta. Yhtiön kahdessa liiketoimintasegmentissä, Defense & Securityssä ja Medicalissa on vuosien 2016 ja 2023 välisenä aikana investoitu voimakkaasti omien tuotteiden kehitykseen, mikä on ylläpitänyt yhtiön korkeaa, keskimäärin noin 20 miljoonan euron vuotuista tuotekehitysinvestointitasoa vastaten keskimäärin noin 25 prosenttia yhtiön vuotuisesta liikevaihdosta. Näissä molemmissa tuotepainotteisissa liiketoimintasegmenteissä uusien tuotteiden kehityshankkeet on saatu päätökseen ja on siirrytty kaupalliseen vaiheeseen. Seuraavien kahden vuoden aikana näissä segmenteissä tullaan tuotekehityksen osalta keskittymään olemassa olevien tuotteiden laadun jatkuvaan parantamiseen ja ominaisuuksien kehittämiseen. Tuotteiden jatkuva parantaminen on molemmissa liiketoimintasegmenteissä kilpailukyvyn elinehto. Lisäksi Bittium tulee jatkossa hyödyntämään tuotekehityksessään kehitysyhteistyötä muiden yritysten kanssa.